keskiviikko 4. toukokuuta 2016

PIRJO WEST VALITTIIN VUODEN 2016 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJAKSI


Porkkalan lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Pirjo West on vuoden 2016 historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry on valinnut vuoden 2016 historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi Pirjo Westin, joka työskentelee Porkkalan lukiossa Kirkkonummella. Valinta julkistettiin huhtikuun 9. päivänä HYOL ry:n kevätkoulutuspäivillä Jyväskylässä.

Pirjo Westin valintaperusteena on pitkä ja monipuolinen ura opettajana, opettajan kouluttajana sekä oppikirjailijana. Valintaan vaikutti myös Westin yhteiskunnallinen aktiivisuus – hän on ollut mm. HYOL:n hallituksen jäsen 18 vuoden ajan sekä liiton jäsenlehti Kleion päätoimittaja vuosina 2012–2014. West kuuluu edelleen Kleion toimitusneuvostoon. Pirjo West on ollut tekemässä kolmea oppikirjasarjaa, minkä lisäksi hän on tuottanut runsaasti erilaista opetusmateriaalia erityisesti kansainvälisyys- ja mediakasvatuksen tueksi.

Teksti: HYOL ry
Kuva : Päivi Poutanen 

KIELTEN JA KULTTUURIEN PÄIVÄ 3.3.2016


Porkkalan lukiossa vietettiin kielten ja kulttuurien päivää maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Päivä piti sisällään paljon mielenkiintoisia aiheita, joista oppilaat saivat paljon irti.



Aamu alkoi kirkkonummelaisen kansanedustajan Anders Adlercreutzin hyvin kattavalla puheella, joka käsitteli Kirkkonummella olevaa monikulttuurisuutta.


Adlercreutz avasi opiskleijoille laajasti maahanmuuton historiaa Suomessa ja kertoi omia näkemyksiään nykypäivän maahanmuuttokeskustelusta. Hän korostikin useaan otteeseen, ettei pelolle ja paniikille ole tarvetta. Noin tunnin mittaisen puheen jälkeen Adlercreutzilla jäi onneksemme hieman aikaa yleisön kysymyksien vastaamiseen, ja kysymyksiähän aktiivisilta oppilailtamme löytyi laidasta laitaan.







Kansanedustajan esityksen jälkeen viisi koulumme opiskelijaa saapui lavalle. Jokainen heistä on viettänyt vuoden vaihto-oppilaana ympäri maailmaa, ja vuorossa olikin niin sanottu vaihtaripaneeli – juontajat kyselivät vaihto-oppilailta heidän kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Neljä vaihto-oppilasta oli viettänyt vaihtovuotensa Yhdysvalloissa ja yksi Hollannissa. He kertoivat lähteneensä vaihtoon siksi, että he halusivat oppia uutta niin kielellisesti kuin kulttuurillisestikin.



Kielten lehtori Kaisa Kallio ja Riku Rantala 
Vaihtaripaneelin jälkeen olikin vuorossa ehkä oppilaiden eniten odottama aktiviteetti: Riku Rantalan vierailu. Rantala on tuttu Madventures-ohjelmasta, jota hän on tehnyt yhdessä Tuomas ”Tunna” Milonoffin kanssa. Rantalan värikäs ja humoristinen esitys ei jättänyt ketään kylmäksi, kun hän jakoi kokemuksiaan maailmanmatkailusta. Rantala myös korosti sitä, ettei yksilön tule antaa ennakkoluuloilleen valtaa ja kuinka maailmalle lähtö kannattaa aina. Esityksen jälkeen pääsivät innokkaat opiskelijamme kyselemään kysymyksiään Rantalalta. Näin selvisi mm. se, että Riku ja Tunna löytävät ympäri maailmaa olevat kontaktinsa internetistä ja että Afrikan manner on rikkonut räikeimmin Rikun ennakkoluuloja kyseistä maanosaa kohtaan. Suurimmat kulttuurimokat Rantala kertoi tehneensä mm. Aasiassa, jossa hän on käyttänyt vasenta kättä oikean sijaan. Aasiassa mm. haarukan pitäminen vasemmassa kädessä on hyvin epäkohteliasta.


Opiskelija Dario Taddeo avasi työpajalaisille italian kielen saloja.
Tässä opiskellaan latinan alkeita lehtori Ossi Kokkosen johdolla.
Salissa pidettyjen ohjelmien jälkeen opiskelijat siirtyivät 15:een eri työpajaamme. Työpajoissa opiskelijat mm. opiskelivat eri kieliä aina latinasta venäjän kautta saksaan tai perehtyivät mm. vapaaehtoistyöhön, vähemmistökulttuureihin tai kielipassin tekoon. Jokainen opiskelija vaikutti olleen mielenkiintoisena mukana valitsemassaan työpajassa, ja jokainen paja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.


Senegalilaisen Pape Samin johdolla opeteltiin soittamaan Djembe-rumpua


Espanjalainen tapas-kulttuuri tuli tutuksi kokkailemalla ja maistelemalla.


Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein onnistunut, ja jokainen sai varmasti rutkasi uutta tietoa. Päivän aloittanut Adlercreuz sai aamu-uniset opiskelijat hyvin hereille. Tästä oli hyvä jatkaa päivää kohti Rantalan esitystä ja iltapäivän päättäneitä, erittäin mielenkiintoisia työpajoja. Tämä oli virkistävä, hauska ja kaikin puolin erinomainen tapa oppia uusia, mielenkiintoisia asioita!

Teksti: Nelli Lipponen
Kuvat: Janniina Isännäinen, Päivi Poutanen (Adlercreuz, Rantala)