keskiviikko 30. lokakuuta 2013

MIELIPITEITÄ



MIKSI LAPSET EIVÄT ENÄÄ LEIKI?
  
Leikkipuistot ja hiekkalaatikot ovat tyhjillään, kun lapsia ei tunnu enää leikkiminen kiinnostavan. Lelut on korvattu puhelimilla ja iPadeilla. Leikkiminen mielletään noloksi ja lapselliseksi.

Hassua, että leikkiminen mielletään lasten keskuudessa lapselliseksi, vaikka se on lasten tehtävä. Parasta lapsena olemisessa kuuluisi olla, että ei tarvitse vielä miettiä, miksi tulee isona.

Tiedän, että joitain tyttöjä saatetaan kiusata, jos kavereille käy ilmi, että tämä leikkii nukeilla. Siksi leikkiminen pidetään salaisuutena. Asian ei todellakaan kuuluisi olla näin! Mielestäni kaikenikäiset voivat leikkiä ja hyppiä vesilätäköissä ja hupsutella.

Vanhemmat, unohtakaa puhelimet ja tietokoneet ja ostakaa lapsellenne vaikka palapeli niiden sijasta! Ilmoittakaa lapsenne kesäleirille tai päiväkerhoon! Kannustakaa lapsianne leikkiin! Täyttäkää leikkipuistot ja hiekkalaatikot taas naurulla!

Heli Muttonen

ÄIX04M1-kurssi
Masalan opetuspiste
Muttosen mielipide on julkaistu myös Helsingin Sanomissa15.9.2013


ENEMMÄN AJANVIETETTÄ NUORILLE!

Jatkuvasti valitetaan siitä, kuinka nuoret ovat nykyään huonosti käyttäytyviä. Kauppakeskukset, koulunpihat ym. täyttyvät nuorista, jotka pitävät kovaa meteliä, hengailevat asiattomissa paikoissa sekä juovat alkoholia.

Onko koskaan tullut mietittyä, miksi näin on? Vastaus on yksinkertainen. Nuoret haluavat viettää aikaa kavereiden kanssa paljon, mutta heille ei järjestetä tekemistä tai edes paikkoja missä olla. Onhan toki nuorisotiloja, mutta nekin täyttyvät tietyistä ikäryhmistä ja porukoista. Mitä loput sitten tekevät?

Jotta me nuoret emme olisi koko ajan niin sanotusti "tiellä", meille täytyisi laatia enemmän fiksua tekemistä; tapahtumia, tapaamisia sekä paikkoja, missä on sallittua viettää aikaa!

Laura Tenhunen

ÄIX04M1-kurssi
Masalan opetuspiste
Tenhusen mielipide on julkaistu myös Helsingin Sanomissa 18.9.2013


VANHEMMAT, ANTAKAA LAPSILLENNE TILAA!

Nuorten opiskelu usein puhuttaa vanhempia. He yleensä korostavat koulunkäyntiä ja läksyjen merkitystä sekä saattavat jopa pitää ns. pitkiä puhutteluja aiheesta.

Vanhempien tulisi kuitenkin ymmärtää, että nuoret kyllä itse ymmärtävät, mikä merkitys kouluttautumisella on, vaikka eivät olisikaan täysi-ikäisiä. Se on jo mielestäni riittävää, että opettajat valistavat nuoria opiskelun merkityksestä, mutta se, että vanhemmat tekevät sitä vielä kotona, on mielestäni hieman liikaa.

Vanhemmat, antakaa lapsillenne tilaa opiskella rauhassa ja tukekaa heitä valittamisen sijaan!

Lauri Leinonen

ÄIX04M1-kurssi
Masalan opetuspiste
Leinosen mielipide on julkaistu myös Helsingin Sanomissa 18.9.2013

Ei kommentteja: