maanantai 12. lokakuuta 2015

PORKKALAN LUKIOSSA HARJOITELTIIN SÄHKÖISTÄ YO-KOETTA


Porkkalan lukiossa järjestettiin perjantaina 2.10. klo 10.00 alkaen vapaaehtoinen valtakunnallinen sähköisen ylioppilaskokeen ennakkoharjoitus eli ns. Digabi-koe lukion voimistelusalissa. Harjoituskoe järjestettiin äidinkielen (suomi ja ruotsi) kirjoitustaidon kokeessa.




Ylioppilastutkintolautakunta laati koetehtävät ja jakoi ne sähköisessä ylioppilaskokeessa käytettävän sähköisen järjestelmän kautta. Koetehtävät vastasivat ylioppilaskokeen tasoa. Porkkalan lukiossa kirjoitustaidon harjoituskokeeseen osallistui 30 opiskelijaa. YTL:n sähköinen kirjoitustaidon koe ennakkoharjoituksena sisälsi tekstin lisäksi uusia ominaisuuksia, kuten videota ja kuvaa. Koe suoritettiin lukion päätelaitteilla ja kuulokkeilla. 

Apulaisrehtori Ville Mäkelä ja äidinkielen lehtori Satu Tarkki opastavat kokelaita sähköiseen yo-kokeeseen.

Järjestelyt olivat varsin mittavat, sillä koe edellytti, että koneet, kuulokkeet, kykentälinjat ja koetilan palvelin sekä varapalvelin toimivat häiriöittä. Tekninen tuki oli saatavilla tarvittaessa esim. verkko-ongelmien varalta. Porkkalan lukion kirjoitustaidon harjoituskoe oli osa äidinkielen kurssin ÄIX04 suoritusta. Koevastaukset arvioivat alustavasti Porkkalan lukion äidinkielen lehtorit YTL:n sähköisessä järjestelmässä, minkä jälkeen vastaukset siirretään Ylioppilastutkintolautakunnalle. Ylioppilastutkintolautakunta julkaisi koekysymykset lauantaina 3.10. internetissä. 

Rehtori Matti Autero ja valmisteluista vastannut asiantuntijatiimi Ossi Kokkonen, Mikko Hakonen sekä Antti Sankala olivat tehneet huolelliset valmistelut sähköisen yo-kokeen onnistumiseksi.


Seuraava pakollinen sähköisen ylioppilaskokeen harjoituskoe järjestetään filosofian, maantieteen ja lyhyen saksan kokeessa 6.4.2016 kenraaliharjoituksena varsinaisia sähköisiä ylioppilaskokeita varten.Ylioppilaskokeen sähköistäminen tapahtuu vaiheittain vuosina 2016–2019. Syksyllä 2016 järjestetään ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet filosofiassa, maantieteessä ja saksassa. Uudistuksen tavoitteena on vastata entistä paremmin nuorten tuleviin osaamistarpeisiin jatko-opinnoissa ja työelämässä. 

Digabi – Virtaa ylioppilastutkintoon!  https://digabi.fi/harjoituskokeet/
Sähköistyvän ylioppilastutkinnon aikataulu 
https://digabi.fi/digabi/projektin-aikataulu/

Teksti Päivi Poutanen
Kuvat Liisa Kosonen, Kirkkonummen Sanomat

Ei kommentteja: